Yleisiä hyönteisiä

Tällä sivulla esittelemme 100 yleistä ja helposti tunnistettavaa hyönteislajia Suomesta, joita etsimällä ja tunnistamalla pääsee mukavaan alkuun hyönteisharrastuksessa. Listaan on koottu lajeja, jotka ovat kokonsa, värityksensä tai muiden ominaisuuksiensa vuoksi hyönteisiin perehtymättömälle suhteellisen helposti lajilleen tunnistettavia. Lajit on valittu myös niin, että ne esiintyvät mahdollisimman laajasti Suomessa. Listan lajeja havainnoimalla voit osallistua Tunnista 100 hyönteislajia -haasteeseen.

Lista ei sisällä lajeja hyönteislahkoista, joiden edustajat ovat hyvin pienikokoisia (esim. ripsiäiset tai kirput) tai muuten yleensä vaikeasti ulkoisista tuntomerkeistä lajilleen määritettäviä ilman mikroskooppia tai hyönteisen kiinnisaamista (esim. käärmekorennot tai vesiperhoset). Listassa ei myöskään ole hämähäkkejä tai muita hyönteisiin kuulumattomia niveljalkaisia, kuten maasiiroja.

Listaan on koottu lajeja, jotka pitäisi olla mahdollista erottaa lajilleen paljaalla silmällä. Monet hyönteiset on helppo tunnistaa ryhmälleen oikein (esim. kimalaiset tai sinisiivet), mutta lajitason tunnistus on monissa ryhmissä haastavaa ilman tarkempaa tarkastelua. Helppojen lajien tunnistamisen myötä voi syventää lajintuntemustaan ja siirtyä haastavimpiin lajeihin suomenkielisen hyönteiskirjallisuuden ja muiden harrastajien avulla.

Hyönteisiä tunnistaessa kannattaa huomata, että monilla lajeilla sukupuolet ovat erilaisia väritykseltään ja monessa lajiesittelyssä on esillä vain toisen sukupuolen edustajan kuva. Eroja sukupuolten välillä on useimmiten värityksessä ja koossa. Esimerkiksi maamehiläisten naaraat on usein koiraita helpompi tunnistaa lajilleen.

Lajit on ryhmitelty kuukausien mukaan niin, että ne on esitelty kuukauden tai kuukausien kohdalla, jolloin laji on mahdollista aikaisintaan tavata tai jolloin laji on tyypillisesti runsaimmillaan tai jonka aikana lajia voi etsiä sisätiloista, kun valtaosa muista lajeista on horroksessa. Lajin esiintymisaika ei yleensä ole rajoittunut vain mainittuun kuukauteen tai kuukausiin, vaan lajin esiintymisaika voi olla esitettyä aikaväliä pidempi. Lajin esiintymisaika riippuu myös siitä, missä päin Suomea hyönteisiä tarkkailee. Etelä-Suomessa esimerkiksi maalis-huhtikuussa esiintyvät lajit esiintyvät pohjoisemmassa runsaimmillaan vasta toukokuussa.

Lajin nimeä painamalla löydät lisää kuvia ja lisätietoa lajin havainnoista ja levinneisyydestä Suomen Lajitietokeskuksen sivuilta. Lajien kuvaukset ovat tuottaneet Suomen Hyönteisseuran hallituksen jäsenet, biologit (FM) Jani Järvi ja Veikko Yrjölä.

Tuntomerkit: Pienikokoinen, rusehtava, metallinkiiltoinen ja lähes siivetön kärsäkorento, jonka naarailla on peräpäässään selvästi erottuva munanasetin. Koirailla on surkastuneet naskalimaiset siivet, naarailla suomumaiset. Tuntosarvet lähes ruumiinmittaiset.
Sekoitettavissa: Hyppyhäntäisiin, joita voi tavata myös hangelta, mutta joiden ruumis on lieriömäinen, yleensä suomuinen tai karvainen ja useimmiten ei-metallinkiiltoinen.
Koko: noin 0,3 cm.
Missä? Koko Suomen alueella metsissä. Tavataan usein keväthangelta kohdista, joissa aurinko on sulattanut maata esiin.
Muuta: Lumikorennot ovat läheistä sukua kirpuille ja ne pystyvät hyppimään vikkelästi ja pitkälle, kuten sukulaisensakin.

Tuntomerkit: Siivetön, harmaa, suomupintainen ja toukkamainen kolmisukahäntäinen. Tuntosarvet ja perälisäkkeet ovat ruumiinmittaiset tai pidemmät, reunimmaiset perälisäkkeet osoittavat yleensä noin 90 asteen kulmassa sivuille. Naama karvainen. Ruumiin viimeinen jaoke pyöreä.
Sekoitettavissa: Muihin kolmisukahäntäisiin, erityisesti sokeritoukkaan, jolla ruumiin viimeinen jaoke on pitkä ja kapea, ja jonka tuntosarvet ja perälisäkkeet ovat lyhyemmät.
Koko: ruumiin pituus reilu 1,5 cm.
Missä? Sisätiloissa kautta maan: kellareissa, ruokakomeroissa ja varastoissa.
Muuta: Levinnyt Suomeen 2000-luvulla. Pidetään tuholaisena, vaikka on yleisesti ottaen harmiton mutustellessaan möhnää lattioilta. Voi elää useita vuosia ja on todettu pärjäävän jopa 300 päivää ilman ruokaa.

Tuntomerkit: Toukan pinta väriltään tummanharmaa tai ruskea. Karvoitus ruskeaa, punertavanruskeaa tai mustaa. Pää on kiiltävän musta.
Sekoitettavissa: Muiden siilikkäiden toukkiin, joilla on yleensä selkeästi muusta ruumiista värityksellään erottuva selkäjuova.
Koko: n. 2,5-3,5 cm.
Missä? Koko maan alueella. Hangella lähes tulkoon missä vaan; niityillä, tienpientareilla, metsänreunoilla.
Muuta: Ruostesiiven toukka syö ravinnokseen erilaisten pensaiden, varpujen ja ruohojen lehtiä. Toukka talvehtii täysikasvuisena ja on usein liikkeellä hangella etsiessään uutta talvehtimispaikkaa tai keväämmällä koteloitumispiiloa.

Tuntomerkit: Pitkänomainen, tummanruskea kovakuoriainen, jolla peitinsiipien etuosassa on vaaleaan kellertävänharmaata karvoitusta ja sen seassa mustia pisteitä. Toukka ruskea, harvakarvainen ja sen peräpäässä on kaksi ylöspäin suuntautuvaa piikkiä.
Sekoitettavissa: Turkiskuoriaisiin erityisesti toukkavaiheessa. Aikuinen ei värityksensä vuoksi sekoitettavissa muihin.
Koko: aikuisena 0,6-0,9 cm.
Missä? Koko maan alueella. Talvisin usein sisätiloissa, kesällä ulkoa esim. raadoilta.
Muuta: Alunperin lintujen ja nisäkkäiden pesävieras ja raatojensyöjä, mutta löytyy helposti ihmisasumuksista syömästä esim. lemmikkien ruokia.
⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

Tuntomerkit: Siipien yläpuoli on punertavanoranssi, tyvestään musta ja kullansekainen, ulkoreuna ruskea. Etusiipien etureunassa kolme suurta mustaa laikkua, joiden välit keltaiset. Molempien siipiparien reunoissa rivi siniharmaita puolikuita. Etusiipien alapuoli okrankeltainen, tyvi mustahko. Takasiipien alapuoli harmaanmusta.
Sekoitettavissa: Nymphalis-suvun isonokkosperhoseen, kirsikkaperhoseen tai valkotäplänokkosperhoseen, jotka kaikki ovat kuitenkin paljon harvinaisempia kuin nokkosperhonen.
Koko: siipiväli n. 4-5 cm.
Missä? Yleinen koko maan alueella. Toukat nokkosta kasvavissa ympäristöissä ja aikuiset runsaskukkaisilla paikoilla; puutarhoissa, niityillä ja puistoissa.
Muuta: Aikuiset talvehtivat ja lähtevät liikkeelle aikaisin keväällä, jolloin nokkosperhosia voi nähdä ruokailemassa pajuilla tai leskenlehdillä, tai lämmittelemässä rakennusten seinillä.

Tuntomerkit: Siivet yläpuolelta koiraalla sitruunankeltaiset, naaraalla vihertävänvalkoiset. Etusiipien tyvellä mustahkoa kehnää. Molemmissa siipipareissa on siipitäplä ylä- ja alapuolella: yläpuolella oranssit, alapuolella rusehtavat. Etusiipien alapuoli koiraalla rikinkeltainen, naarailla kalpean vihertävänvalkoinen. Tuntosarvet punertavat.
Sekoitettavissa: Kesällä voi olla sekoitettavissa rämeillä esiintyvään suokeltaperhoseen, jolla on erotuksena sitruunaperhoseen siipien yläpinnalla tummat reunukset.
Koko: siipiväli n. 4-5 cm.
Missä? Yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa; metsissä, niityillä ja soilla. Toukat käyttävät ravinnokseen korpi- ja orapaatsaman lehtiä.
Muuta: Aikuiset talvehtivat varvikoissa ja lähtevät liikkeelle aikaisin keväällä, jolloin sitruunaperhosia voi nähdä ruokailemassa pajuilla tai leskenlehdillä, tai lämmittelemässä rakennusten seinillä.

Tuntomerkit: Laji, jota yleisimmin ajatellaan, kun puhutaan "leppäkertusta". Oranssinpunaiset peitinsiivet, joissa on mustia täpliä. Pää ja etuselkä mustavalkoiset, jalat mustat.
Sekoitettavissa: Voidaan sekoittaa ahdepirkkoon tai viisipistepirkkoon. Ahdepirkkoon verrattuna seitsenpistepirkko on muodoltaan pyöreämpi ja sen peitinsiipien keskimmäiset täplät ovat pienemmät ja viisipistepirkkoon verrattuna seitsenpistepirkko on isompi ja sillä on kaksi täplää enemmän.
Koko: 5-8 mm.
Missä? Hyvin yleinen ja runsas koko Suomessa. Metsissä, niityillä, pihoilla ja joutomailla.
Muuta: Aikuiset ja toukat käyttävät ravinnokseen kirvoja, ja ovat siten kotipuutarhurin apureita. Aikuiset talvehtivat usein pienissä ryhmissä metsänkarikkeessa.

Tuntomerkit: Rusehtava, kapean soikionmuotoinen lude. Mustat jalat, tuntosarvet, pikkukilpi ja täplät peitinsiivissä.
Sekoitettavissa: Voidaan sekoittaa harvinaiseen ja paikoittaiseen hietaruutuluteeseen, josta sen erottaa etuselän ja etujalkojen väristä. Metsäruutuluteella etuselän uloin reuna on vaalea ja etusäärten tyvi on tavallisesti kellertävä. Hietaruutuluteella etuselän reuna on tumma ja jalat täysin mustat.
Koko: 6-8 mm.
Missä? Hyvin yleinen Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen saakka. Tavataan havupuuvaltaisissa metsissä, hiekkakuopissa ja kallioilla.
Muuta: Aikuiset talvehtivat metsänkarikkeessa. Käyttää ravinnokseen havupuiden ja varpukasvien siemeniä.

Tuntomerkit: Pienikokoinen ruskeankirjava koiperhonen, jonka tuntosarvet ovat päätä ja ruumista pidemmät. Etusiivet ruskeat tai harmaanruskeat, tyviosa vaalea. Etusiipien keskiosassa kaksi tai kolme valkosita tummareunaista täplää. Takasiivet vaaleanharmaat ja niissä ripsireunus.
Sekoitettavissa: Voidaan sekoittaa harvinaiseen niittylattakoihin. Lajit erottaa vertailemalla takasiipien ripsiä: koiranputkilattakoilla vaaleissa ripsissä on kolme selkeää juovaa, kun niittylattakoilla niitä on viisi.
Koko: Siipiväli 17-25 mm.
Missä? Yleinen lähes koko maassa. Tavataan kaikenlaisissa elinympäristöissä; usein kulttuurimaisemissa, joissa kasvaa koiranputkea.
Muuta: Aikuiset talvehtivat mielellään rakennusten suojissa, jonka vuoksi lajin voi helposti löytää syksyllä tai keväällä sisätiloista.

Tuntomerkit: Siivet yläpuolelta rusehtavanoranssit, ulkoreunoistaan leveälti tummanruskeat. Etusiipien etureunassa kolme suurta mustaa laikkua, siiven keskiosassa kolme pienempää ja pyöreämpää mustaa täplää. Siipien alapuoli ruskeankirjava, väritys vaihtelee sukupuolten välillä: koiraalla alapuolen kuviot selkeämpiä. Molemilla sukupuolilla takasiipien alapuolella valkoinen C-kirjaimen muotoinen kuvio, josta laji on saanut tieteellisen nimensä.
Sekoitettavissa: Muihin Nymphalis-suvun lajeihin, jotka kaikki ovat kuitenkin paljon harvinaisempia kuin herukkaperhonen. Alasiiven C-kuvio on hyvä erotustuntomerkki.
Koko: Siipiväli 40-51 mm.
Missä? Yleinen lähes koko Suomessa. Tavataan metsissä, maatalouselinympäristöissä ja puutarhoissa.
Muuta: Aikuiset talvehtivat. Toukka käyttää ravinnokseen mm. herukoita, nokkosta, humalaa, pajuja ja muita lehtipuita, ja on siten yksi ainoista moniruokaisista päiväperhosista.

Tuntomerkit: Siipien yläpuoli on tumman punaruskea, ulkoreunassa on leveästi vaaleankeltaista ja sen sisäpuolella musta vyö, jossa on rivi sinisiä täpliä. Siipien alapuoli rusehtavanmusta, ulkoreuna vaalea.
Sekoitettavissa: Ei sekoitettavissa muihin lajeihin Suomessa.
Koko: Siipiväli 50-70 mm.
Missä? Yleinen koko Suomen alueella. Tavataan avoimissa metsäelinympäristöissä, erityisesti metsänreunoilla. Toukat yhdyskuntina raidalla ja muilla pajuilla, joskus koivulla.
Muuta: Aikuiset talvehtivat. Kesäsukupolven aikuiset yksilöt imevät usein syksyllä mettä maahan pudonneista käyneistä hedelmistä ja marjoista.

Tuntomerkit: Keltaoranssimusta pienikokoinen kimalaislaji. Keskiruumiin etuosassa on keltainen vyö, takaruumiin kärki on oranssinpunainen ja muu ruumis on karvoitukseltaan musta. Koirailla naama on keltakarvainen ja keskiruumiin keltainen vyö on leveämpi kuin naarailla.
Sekoitettavissa: Naaraita ei voi sekoittaa tunnusomaisen värityksen ansiosta muihin lajeihin, mutta koiraat on mahdollista sekoittaa kivikkokimalaiskoiraisiin. Erona kuitenkin on pensaskimalaisen leveämpi keltainen vyö etuselässä.
Koko: 6-17 mm, kuningattaret 15-17 mm. Työläiset voivat olla ensimmäisissä sukupolvissa hyvin pieniä.
Missä? Yleinen koko Suomen alueella. Tavataan erityisesti metsissä, mutta myös niityillä ja puutarhoissa.
Muuta: Tärkeä mustikan ja puolukan pölyttäjä. Keskikesällä maitohorsma on pensaskimalaisen suosikkikasvi.

Tuntomerkit: Keskikokoinen mehiläislaji, jonka naaraalla on keskiruumiissa ja takajaloissa tiheää punaruskeaa karvoitusta, päässä ja takaruumiissa on mustaa karvaa. Koiraalla keskiruumiin karvoitus on haaleamman punaruskeaa, naamassa on tiheää vaaleaa karvoitusta, jonka reunalla on mustia karvoja, takasääret ja -nilkat ovat samean oranssihtavat ja pisaranmuotoinen takaruumis on vaalean pitkäkarvainen.
Sekoitettavissa: Naaras yleensä helppo tunnistaa, mutta voidaan sekoittaa kevätiskosmehiläiseen. Erotustuntomerkkeinä naaman mustat karvat (kevätiskosmehiläisnaaraalla punertavat) ja takajalkojen punainen karvapeite (kevätiskosmehiläisnaaraalla karvapeite harvaa ja harmaanpunertavaa). Hammasmaamehiläisen naaraita voi erehtyä luulemaan raitamaamehiläisen koiraiksi.
Koko: 10-14 mm.
Missä? Hyvin yleinen koko maassa. Tavataan pajuja kasvavilla alueilla, kuten metsänlaiteilla, hiekkakuopissa ja niittyjen reunoilla.
Muuta: Ruokailee ja kerää siitepölyä pajujen kukista. Esiintymisen huippu on yleensä raidan kukinnan aikaan.

Tuntomerkit: Väritykseltään musta ja harmaavalkoinen. Naaraalla on keskiruumiissa ja takareisissä pitkää vaaleaa karvoitusta. Takaruumis on musta ja kalju, sivuilla on vähän vaaleaa karvoitusta. Koiraalla takaruumiin kärki on alaspäin pyöristynyt, jaloissa on valkoisia karvoja ja naamakarvat ova pääasiassa valkoiset, mutta sivuilta mustat.
Sekoitettavissa: Naaraat on mahdollista sekoittaa hohtomaamehiläisten naaraisiin, ja koiraat hohtomaamehiläisten koiraiden lisäksi hammasmaamehiläisten koiraisiin. Erotustuntomerkkejä on esitelty pajukkomaamehiläisen lajikortilla Suomen Lajitietokeskuksessa.
Koko: 11-15 mm.
Missä? Etelä- ja Keski-Suomessa. Metsänlaiteilla, rannoilla, hiekkamailla ja muilla pajua kasvavilla alueilla.
Muuta: Pesii maassa, kuten muutkin maamehiläiset, usein isoina ryhminä. Pesä on pystysuora ja ulottuu jopa 60 cm syvyyteen.

Tuntomerkit: Keskikokoinen mehiläislaji, jonka naarailla on tiheä, pystyhkö ja kellertävänruskea karvoitus. Koiraan karvapeite on harmaanvalkeahko ja sen naama on tuuheakarvainen. Takaruumis näyttää karvoituksen vuoksi raidakkaalta, etenkin koirailla.
Sekoitettavissa: Voidaan sekoittaa joihinkin maamehiläisiin, mutta aikaisen lentoaikansa, ravintokasvinsa (pajut) ja siipisuonituksen avulla suhteellisen helppo tunnistaa. Iskosmehiläisillä on etusiipien kyynärsarat 2. ja 3. ovat samankokoisia, kun maamehiläisillä 2. sarka on selvästi pienempi kuin 3.
Koko: 11-15 mm.
Missä? Paikoittainen Etelä- ja Keski-Suomessa. Esiintyy pajua kasvavilla alueilla, hiekka- ja hietapohjaisissa ympäristöissä, kuten kangasmetsien reunoilla, hiekkakuopilla ja harjurinteillä.
Muuta: Koiraat kuoriutuvat keväällä ennen naaraita ja ne etsivät usein aktiivisesti vastakuoriutuneita naaraita paritellakseen niiden kanssa. Joskus yhden naaraan ympärillä voi nähdä useita koiraita kerralla.

Tuntomerkit: Karvainen, ruskea kärpänen, jolla on pitkä, musta imukärsä. Jalat pitkä ja hoikat. Siivissä on etureunassa ruskeanmusta suhteellisen selvärajainen alue.
Sekoitettavissa: Voidaan periaatteessa sekoittaa muihin saman suvun kimalaiskärpäsiin, mutta isokimalaiskärpäsen aikaisen lentoajan ja selkeiden tummien siipikuvioiden vuoksi sekoitusriski on pieni.
Koko: 7-12 mm.
Missä? Melko yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa. Esiintyy aurinkoisilla ja lämpimillä paikoilla, kuten niityillä ja metsänreunoissa.
Muuta: Isokimalaiskärpäsen toukat loisivat maamehiläisten pesissä. Aikuiset imevät mettä kukista pitkällä imukärsällään.

Tuntomerkit: Pienikokoinen, nopealiikkeinen perhonen, jonka siipien alapuoli on smaragdinvihreä ja yläpuoli tummanruskea.
Sekoitettavissa: Ei sekoitettavissa muihin, sillä millään muulla perhoslajilla Suomessa siipien alapinta ei ole hohtavan vihreä.
Koko: Siipiväli 20-27 mm.
Missä? Hyvin yleinen koko Suomessa. Esiintyy kangasmetsissä, metsänreunoilla, rämeillä ja niityillä.
Muuta: Kuoriutuu päiväperhosista ensimmäisenä keväällä. Monista muista perhosista poiketen kangasperhosen siipien ihmisen huomiota herättävä väri löytyy siipien alapinnalta.

Tuntomerkit: Siipien yläpuoli kirsikanpunainen, ulkoreuna on tummanharmaa. Etusiipien etureunassa on isot kellertävänsiniset silmätäplät, takasiipien etureunassa sinertävät silmätäplät. Siipien alapuoli harmaanmusta.
Sekoitettavissa: Ei sekoitettavissa muihin perhoslajeihin Suomessa.
Koko: Siipiväli 45-62 mm.
Missä? Lähes koko Suomessa. Esiintyy kaikenlaisissa elinympäristöissä, erityisesti kulttuurimaisemissa, joissa on toukkien ravintokasvia, nokkosta.
Muuta: Aikuiset talvehtivat, usein rakennuksissa. Neitoperhosen uskotaan hämäävän saalistajia siipien yläpuolen silmäkuvioilla: saalistaja voi pelästyä, kun perhonen äkisti avaa siipensä ja "silmät" paljastuvat esiin.

Tuntomerkit: Siipien pohjaväri on kummallakin sukupuolella valkoinen, koiraalla etusiipien yläpuoli on puoiliksi oranssi, naaraalla ei ole oranssia. Etusiipien keskellä musta täplä. Etusiipien alapuoli, kuten yläpuoli sukupuolen mukaisesti. Takasiipien alapuoli vihertävän marmorikuvioinen.
Sekoitettavissa: Koiras tunnusomaisen värinen, eikä sekoitettavissa muihin. Naaras mahdollisesti sekoitettavissa lanttuperhoseen.
Koko: Siipiväli 29-48 mm.
Missä? Lähes koko maassa. Yleinen puutarhoissa, pihoilla ja niityillä.
Muuta: Toukka elää ristikukkaiskasveilla, kuten peltotaskuruoholla, kanankaaleilla ja lutukalla.

Tuntomerkit: Pienikokoinen, hohtavan vaaleansininen perhonen. Koirailla on etu- ja takasiiven yläpinnalla etureunassa kapea musta raita, naarailla raidat ovat leveät ja lisäksi naaraiden takasiivissä on takareunassa mustia täpliä. Siipien alapuoli kummallakin sukupuolella valkeanharmaa ja niissä on mustia täpliä: etusiiven alapinnan reunatäplät ovat viivamaiset, takasiiven täplät ovat pyöreähköt.
Sekoitettavissa: Muihin sinisiipiisiin. Aikaisen lentoajankohtansa ja värityksen vuoksi usein helppo tunnistaa.
Koko: Siipiväli 21-32 mm.
Missä? Yleinen lähes koko Suomessa. Pensaikkoisilla paikoilla, metsien reunoilla ja pientareilla.
Muuta: Paatsamasinisiipi valittiin vuonna 2017 Suomen kansallisperhoseksi. Lajin toukka elää paatsamilla, herukoilla ja kanervalla.

Tuntomerkit: Isokokoinen teräksensininen kovakuoriainen, jonka ruumis on pehmeä ja kiiltävä. Naaraiden takaruumis on paksu ja pullea. Peitinsiivet eivät peitä koko takaruumista.
Sekoitettavissa: Isotoukohärkään tai typytoukohärkään, jotka ovat sinitoukohärkää harvinaisempia. Näistä kahdesta yleisemmästä isotoukohärästä sinitoukohärän erottaa keskiruumiin etuselän takareunan muodon perusteella: sinitoukohärällä siinä on selvä terävä lovi, kun isotoukohärällä takareuna on suora ja lovi on pieni ja pyöreä. Lisäksi eroja on ruumiin pinnan pisteytyksessä ja värityksessä.
Koko: 1,5-4 cm.
Missä? Koko Suomen alueella, melko yleinen. Kangasmetsien reunoilla, hiekkakuoppien läheisyydessä ja paahteisilla niityillä.
Muuta: Toukohärkien toukat loisivat erakkomehiläisten pesissä. Pienet triunguliinitoukat kiipeävät kukkiin, joista ne tarrautuvat kukissa ruokaileviin mehiläisiin ja päätyvät niiden mukana niiden pesiin. Aikuiset toukohärät kuoriutuvat keväällä. Toukohärät pystyvät erittämään kantaridiini-myrkkyä, joten niihin ei kannata koskea.

Tuntomerkit: Oranssinmusta pienikokoinen maamehiläinen, jonka naaralla on keskiruumiin selässä, jaloissa ja takaruumiin kärjessä kirkkaan oranssinpunaista karvaa. Naamassa, kyljissä ja reisissä karvoitus on vaaleaa. Koiraalla punaista on samoissa paikoissa, mutta väritys on vaaleanoranssia. Koiraan naamakarvat ovat pitkät.
Sekoitettavissa: Punikkimaamehiläiseen, jolla oranssi karvoitus ei ole niin kirkasta ja jolta puuttuu oranssi perätupsu takaruumiin kärjestä.
Koko: 8-12 mm.
Missä? Hyvin yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa. Metsänlaiteilla, puistoissa, pellonpientareilla ja puutarhoissa.
Muuta: Verimaamehiläisen suosikkikasvi on voikukka, ja sen lisäksi se vierailee vaahteralla, pajuilla, orapihlajilla ja ruusuilla.
⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

Tuntomerkit: Keskikokoinen mehiläislaji, jonka yleisväritys on punertavanruskea ja musta. Naaraan päässä on mustia karvoja, kun taas koiraalla on tiheät ja vaaleat karvat naamassa. Naaraalla on naamassa kaksi eteenpäin suuntautuvaa lyhyttä sarvea. Naaras on koirasta isompi, koiraan tuntosarvet ovat naaraan tuntosarvia pidemmät.
Sekoitettavissa: Aikaisen lentoajankohtansa ja värityksensä vuoksi suhteellisen helppo tuntea, eikä sekoitettavissa muihin mehiläislajeihin.
Koko: 8-15 mm.
Missä? Pääasiassa Etelä-Suomessa, levittäytymässä pohjoisemmaksi. Kulttuuriympäristöissä, puutarhoissa ja pihoilla.
Muuta: Tavattu maastamme ensimmäisen kerran vuonna 2006, jonka jälkeen yleistynyt nopeasti. Yleinen hyönteishotellien asukas, joka muuraa pesäkolonsa savella. Tehokas hedelmäpuiden pölyttäjä.

Tuntomerkit: Kimalaislaji, jonka pääväritys on punaruskea ja musta. Suurimassa osassa maata peltokimalaisen selkäpuoli on keski- ja takaruumiin kärjestä punaruskea ja muuten karvoitus on mustaa (kuten yläpuolisessa kuvassa). Ahvenanmaalla tavataan vaaleampaa alalajia, jolla naaman, kylkien, vatsan ja takaruumiin tyvijaokkeiden karvat ovat lähes valkoisia tai harmaita.
Sekoitettavissa: Lounais-Suomessa vaalean värimuodon osalta juhannuskimalaiseen ja normaalin värimuodon osalta sammalkimalaiseen, mutta peltokimalaisen mustat karvat takaruumiissa, vähintään sen tyvellä, auttavat erottamaan lajit toisistaan.
Koko: 10-18 mm.
Missä? Hyvin yleinen koko Suomessa. Pelloilla, pientareilla, puutarhoissa ja metsänreunoilla.
Muuta: Oletetusti Suomen runsaslukuisin kimalaislaji.

Tuntomerkit: Pienikokoinen, tummanruskea-musta muurahaislaji. Jalat ja tuntosarvet vaaleanruskeat. Silmät keskikokoiset. Takaselkä lyhyt.
Sekoitettavissa: Harmaan-ruskeita mustamuurahaisia selkeästi pienempi ja hidasliikkeisempi. Lisäksi mustamuurahaisten silmät ovat suhteellisesti suuremmat ja takaselkä pidempi. Pihamauriainen on lähes mahdoton erottaa metsämauriaisesta ilman mikroskooppia, mutta metsämauriaiset pesivät harvoin kaupungeissa ja rakentavat pesänsä usein lahopuuhun.
Koko: Työläinen 3-5 mm, kuningatar 7-9 mm, koiras 3-5 mm.
Missä? Hyvin yleinen Pohjois-Lappia lukuun ottamatta. Pihoilla, puutarhoissa, pientareilla, pelloilla ja metsänreunoilla. Lisäksi lajia tavataan usein puiden oksilla lypsämässä kirvoja.
Muuta: Lajin siivellisiä kuningattaria ja koiraita voi havaita suurina parvina kosiolennolla heinä-elokuun lämpiminä iltäpäivinä.

Tuntomerkit: Smaragdinvihreä, erittäin nopealiikkeinen kovakuoriainen, jonka peitinsiivissä on vaaleanruskeita täpliä. Jalat metallinkiiltoiset ja punertavat.
Sekoitettavissa: Muihin hietakiitäjäisiin. Kenttäkiitäjäisen väritys toimii kuitenkin hyvänä erotustuntomerkkinä, sillä muihin lajeihin verrattuna kenttäkiitäjäisellä ei ole peitinsiivissä poikkivyötä.
Koko: n. 1,5 cm.
Missä? Lähes koko Suomessa. Tavataan hiekaisissa ja avoimissa elinympäristöissä; metsien laiteilla, sorakuopilla, paahdeniityillä.
Muuta: Pyrähtää nopeasti lentoon pelästyessään. Sekä aikuiset että toukat ovat petoja. Toukat vaanivat ohikulkevaa saalista maahan rakentamissa koloissaan.

Tuntomerkit: Musta, metallinkiiltoinen ja isokokoinen kovakuoriainen, jonka etuselässä on purppuranpunaista ja peitinsiivissä kolme pronssinhohtoista kuoppariviä.
Sekoitettavissa: Muihin maakiitäjäisiin. Peitinsiipien pronssiset kuopparivit toimivat erotustuntomerkkinä ja yleisväritys.
Koko: 20-26 mm.
Missä? Yleisenä Etelä- ja Keski-Suomessa. Esiintyy puistoissa, niityillä ja viljelysmailla.
Muuta: Hämäräaktiivinen. Aikuiset ja toukat ovat petoja: ne saalistavat lieroja, etanoita ja muiden hyönteisten toukkia. Talvehtii aikuisena.

Tuntomerkit: Metallinsinihohtoinen, pienikokoinen ja kupera kovakuoriainen, jonka tuntosarvet ovat kiinnityneet lähelle toisiaan. Toukka musta ja sillä on piikkimäisiä ulokkeita.
Sekoitettavissa: Mahdollisesti lepänlehtikuoriaiseen, joka on värisävyltään vihertävämpi, ja jonka tuntosarvet ovat lyhyemmät.
Koko: 6-7 mm.
Missä? Etelä- ja Keski-Suomessa, yleisin idässä. Esiintyy harmaa- ja tervaleppää kasvavissa metsäisissä elinympäristöissä.
Muuta: Naaraat munivat alkukesällä lepän lehtien alapinnoille. Toukat elävät aluksi ryhmissä, kunnes hajaantuvat, ja ne voivat joinain vuosina syödä kokonaisia lepikoita paljaaksi lehdistä.

Tuntomerkit: Isokokoinen, harmaanruskea kovakuoriainen, jolla on voimakkaat raajat. Tuntosarvet ruumista lyhyemmät. Silmien takana päässä musta viiru. Peitinsiivissä kaksi kellanruskeaa poikkivyötä ja niiden keskellä musta, kolmiomainen ja karvaton täplä.
Sekoitettavissa: Havukantojäärään. Erotustuntomerkkinä peitinsiipien vyömäiset kuviot verrattuna havukantojäärän marmoroituun kuvioon.
Koko: 16-22 mm.
Missä? Yleinen koko Suomessa. Erilaisissa metsissä ja niityillä.
Muuta: Aikuisia voi usein nähdä ruokailemassa sarjakukkaiskasvien, pihlajan tai tuomen kukilla. Toukat elävät pääasiassa lehtipuiden, useimmiten koivun, kuoren alla.

Tuntomerkit: Isokokoinen, harmaanruskea kovakuoriainen, jolla on voimakkaat raajat. Tuntosarvet ruumista lyhyemmät. Silmien takana päässä musta viiru. Peitinsiivissä mustaa marmoroitua kuviota.
Sekoitettavissa: Lehtikantojäärään. Erotustuntomerkkinä mustankirjavat peitinsiivet verrattuna lehtikantojäärän kellertäviin poikkivöihin.
Koko: 11-18 mm.
Missä? Yleinen koko Suomessa. Erilaisissa metsissä; esim. puiden kannoilla, tukkipinoilla ja kaatuneiden puiden rungoilla.
Muuta: Toukat elävät pääasiassa kuusen ja männyn kuoren alla. Kuten lehtikantojääräkin, havukantojäärä aikuistuu syksyllä ja viettää talvensa puun kuoren alla kotelokehdossa.

Tuntomerkit: Toukka on litteä, tumma ja muistuttaa aikuista naarasta, mutta sen tuntosarvet ovat lyhyemmät ja jaokkkeiden kärkiä reunustavat vaaleanoranssit pilkut. Aikuisilla naarailla ruumiinjaokkeiden välit ja kyljet ovat usein vaaleanpunertavat. Naaraat ovat toukkamaisia ja siivettömiä. Koiras on tavallisen kovakuoriaisen näköinen. Sen pää on puoliympyrän muotoisen selkäkilven alla.
Sekoitettavissa: Tuikematoon, erityisesti naaraiden ja toukkien osalta. Toukat erottaa toisistaan ruumiinjaokkeiden väristä: kiiltomadolla jaokkeiden takareunoissa on vaaleat pilkut, kun tuikemadolla ne ovat yksivärisen tummat.
Koko: n. 1 cm.
Missä? Etelä- ja Keski-Suomessa, yleisempi etelässä. Tavataan matalakasvuisilla niityillä, avoimilla metsänreunoilla ja usein vesistöjen rannoilla.
Muuta: Toukat ovat petoja ja ne saalistavat kotiloita ja etanoita. Toukkia tavataan usein keväällä metsänpohjalta. Aikuiset kiiltomatonaaraat pystyvät loistamaan peräpäästään vihreää valoa, joilla ne houkuttelevat koiraita.

Tuntomerkit: Punaselkähaiskiainen on metsissä elelevä raatokuoriainen, jonka selkä on nimensä mukaisesti punainen ja muu ruumis musta. Peitinsiivissä on kolme pitkittäisharjua. Tuntosarvet ovat nuijamaiset. Toukka on pitkä, taaksepäin hieman kapeneva ja olemukseltaan siiramainen. Sen selkäkilpien reunoissa on punaista, muuten väritys on musta.
Sekoitettavissa: Ei sekoitettavissa muihin lajeihin.
Koko: Aikuinen 12-16 mm.
Missä? Koko Suomessa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Tavattu usein raatojen tai muun hajoavan eloperäisen aineksen yhteydestä.
Muuta:

Tuntomerkit: Pienikokoinen kärpäslaji, jolla on tasaisen tummat, leveän pyöreäkärkiset siivet. Väritykseltään laji on harmahtava, mutta jalat ovat punamustat. Pää on pieni ja pallomainen, imukärsä on pitkä ja musta. Koiraiden silmät ovat päälaelta yhdistyneet.
Sekoitettavissa: Muihin Empis-suvun lajeihin, joilla on samantapaiset siivet, mutta nämä samankaltaiset lajit elävät lähinnä tunturipaljakalla ja niiden jalat ovat kokomustat.
Koko: n. 1 cm.
Missä? Koko Suomen alueella suhteellisen yleisenä. Esiintyy tavallisesti soilla ja kosteikoilla.
Muuta: Aikuiset ovat petoja ja ne saalistavat ravinnokseen muita hyönteisiä, mutta ne ruokailevat usein myös kukilla, kuten pajuilla.

Tuntomerkit: Ruskeanvihertävä, keskikokoinen lude. Kärsä ulottuu lähelle kolmannen vatsajaokkeen kärkeä. Pikkukilven keskellä on tyypillisesti tumma painautuma. Jalat ja tuntosarvet tummanruskeat.
Sekoitettavissa: Erityisesti katajaluteeseen, josta sen erottaa värin perusteella.
Koko: 11-13,5 mm.
Missä? Yleisenä Keski-Pohjanmaalle ja Kainuuseen saakka. Esiintyy mäntyä kasvavilla paikoilla, kuten kuivissa ja karuissa kangasmetsissä, harjuilla, kallioilla ja rämeillä.
Muuta: Mäntyluteen tieteellisen nimen lajimääre pinicola on latinaa ja tarkoittaa suomeksi "männyn asukkia".

Tuntomerkit: Vaihtelevan ruskeankirjava mittariperhonen, jonka siivissä vaaleita poikkiviiruja. Koirailla etusiivet okrankeltaiset, naaraalla valkeat. Naarailla siipien kuviot yleensä terävämpiä. Koiraiden tuntosarvet kampahampaiset, naarailla tuntosarvet ovat yksinkertaiset.
Sekoitettavissa: Mahdollisesti muihin mittareihin.
Koko: Siipiväli 22-30 mm.
Missä? Runsas ja yleinen lähes koko maassa. Esiintyy monenlaisissa avoimissa metsäympäristöissä, erityisesti rämeillä.
Muuta: Päiväaktiivinen; muista, useimmiten hämäräaktiivisista mittariperhosista, poiketen. Lentoaika toukokuun alusta heinäkuun puoliväliin.

Tuntomerkit: Mustavalkoinen, keskikokoinen mehiläinen, jonka naarailla on selässä harmaanvalkean karvoituksen keskellä mustien karvojen muodostama vyö. Takaruumis on metallinhohtoinen ja kalju. Takasäärikarvat mustat. Koiraan naamakarvat ovat pitkät ja valkeat.
Sekoitettavissa: Pajukkomaamehiläiseen sekä naaraiden että koiraiden osalta. Hohtomaamehiläisillä on kuitenkin esim. aina mustia karvoja takaselässä.
Koko: 10-14 mm.
Missä? Melko yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa. Niityillä, metsänlaiteilla, puutarhoissa ja pelloilla.
Muuta: Naaras kerää mettä ja siitepölyä esim. voikukilta ja siankärsämöltä. Koiras ruokailee pääsääntöisesti pajuilla.

Tuntomerkit: Keskikokoinen kellanruskeakarvainen mehiläislaji, jolla on yleensä mustaraidallinen takaruumis. Verkkosilmät ovat karvaiset. Värttinäsarka on pitkä ja kärkipäästään pyöristynyt.
Sekoitettavissa: Yleensä helposti tunnistettavissa, mutta voi periaatteessa sekoittaa joihinkin maamehiläisiin tai kevätiskosmehiläiseen. Tunnistaa värttinäsaran muodon, siitepölyvasun (säärten paljaat kohdat, joihin kerätään siitepölyä) ja karvaisten silmien perusteella.
Koko: 12-14 työläiset, koiraat 14-17 mm, kuningatar 20-22.
Missä? Yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa, harvinaisempi Lapissa. Tavataan monenlaisista paikoista: niityiltä, puutarhoista, puistoista, metsänlaiteilta, pelloilta ja pientareilta.
Muuta: Kaikkien tuntema mehiläislaji, jota kasvatetaan hunajantuotannon ja pölytyspalveluiden vuoksi. Esiintyy Suomessa pääasiassa ihmisen vaikutuksesta.

Tuntomerkit: Isokokoinen kimalaislaji, jonka naarailla muu ruumis on takaruumiin kirkkaanpunaista kärkeä lukuun ottamatta mustakarvainen. Koirailla on keltaista karvoitusta päässä ja keskiruumiin etuosassa.
Sekoitettavissa: Mustakimalaiseen, jonka naarailla takasäären vasukarvat ovat punaiset, ja jonka takaruumiin kärjen punainen väri on yleensä haaleampi ja oranssimpi.
Koko: 10-25 mm, kuningattaret 20-25 mm.
Missä? Yleinen Oulun korkeudelle saakka. Esiintyy niityillä, rannoilla, metsänlaiteilla, puistoissa ja puutarhoissa.
Muuta: Tärkeä hedelmäpuiden pölyttäjä. Yhteiskunnat ovat suuria, pesissä voi olla jopa 300 yksilöä.

Tuntomerkit: Punertavanruskea lude, jonka pikkukilpi on yleensä kellertävä ja sen kärki vaalea. Takaruumiin reunoilla on mustavalkoista raidoitusta. Tuntosarvien nivelkohdat ovat vaaleat, jonka vuoksi tuntosarvet näyttävät raidallisilta.
Sekoitettavissa: Muihin typpyluteisiin, erityisesti kupariluteeseen. Raidalliset tuntosarvet hyvä erotustuntomerkki.
Koko: 10-12 mm.
Missä? Hyvin yleinen Etelä-Lappiin saakka. Tavataan monenlaisista avoimista elinympäristöistä: metsänreunoista, niityiltä ja puutarhoista.
Muuta: Haisee häirittäessä pahalta. Talvehtii aikuisena; talvehtineiden yksilöiden väri muuttuu ruskeaksi.

Tuntomerkit: Smaragdinvihreä, isokokoinen kovakuoriainen. Peitinsiivissä valkoisia poikkijuovia. Peitinsiivissä pitkät, vaaleat karvat, jotka kuluvat iän myötä pois. Pään etureuna kovera ja suukilven tyviosan keskellä on pitkittäisharjanne. Mustat "polvet".
Sekoitettavissa: Kuparikuoriaiseen, jolla pään etureuna suorempi, jonka peitinsiivien karvat ovat hyvin lyhyet, jonka suukilven tyviosan keskellä ei ole harjannetta ja jonka "polvet" ovat vaaleat.
Koko: 14-21 mm.
Missä? Etelä- ja Keski-Suomessa, etelässä yleisempi. Tavataan niityiltä, puistoista ja puutarhoista.
Muuta: Aikuiset syövät kukkien siitepölyä ja heteitä, ja ne lentävät pöristen kukasta toiseen. Toukkia voi löytää maatuvan kasvijätteen seasta, esim. kompostista.

Tuntomerkit: Tumma kovakuoriainen, jonka peitinsiivissä on kellertävistä karvoista muodostuneita täpliä. Tuntosarvet sijaitsevat lähellä kärsän kärkeä.
Sekoitettavissa: Pikkutukkikärsäkkääseen, jolla kuitenkin on punertavat jalat.
Koko: 8-14 mm.
Missä? Yleinen koko Suomessa. Tavataan metsistä, etenkin havupuuvaltaisista, ja puutavaran käsittelyalueilta.
Muuta: Nimestään huolimatta ei sukua täille. Nimi juontunee lajin kyvystä tarrautua tiukasti kiinni raajojensa kynsillä.

Tuntomerkit: Vaalea, karvaton toukka, jolla musta pää, mustat jalat ja musta täplä kussakin jaokkeessa.
Sekoitettavissa: Aikuisena muihin Yponomeuta-suvun kehrääjäkoihin. Toukkien seittipesät helppo tunnistaa tuomien lehtien väleistä ja rungoilta.
Koko: Täysikokoinen toukka yli 1 cm, aikuisen perhosen siipiväli 20-24 mm.
Missä? Koko Suomessa. Esiintyy metsissä, puistoissa ja pensaikoilla, joissa kasvaa tuomea.
Muuta: Toukat elävät ryhmissä. Toukat voivat toisinaan syödä tuomet täysin lehdettömiksi ja jättää jälkeensä aavemaisen, seittiin verhotun puun.

Tuntomerkit: Ruskeasävyinen ja isokokoinen päivänkorentolaji, jolla on kaksi paria siipiä ja kolme erittäin pitkää peräsukasta. Etusiivet ovat takasiipiä huomattavasti suuremmat ja niissä on ruskeita poikittaisia kuvioita. Koiraiden etujalat ovat erittäin pitkät, lähes ruumiin mittaiset. Ruumis pitkä ja lieriömäinen.
Sekoitettavissa: Muihin päivänkorentoihin. Siipikuviot ja koko toimivat hyvänä erotustuntomerkkinä.
Koko: ruumiin pituus n. 3 cm.
Missä? Hyvin yleinen koko Suomessa. Esiintyy järvissä ja hitaasti virtaavissa joissa sekä niiden lähiympäristöissä, esimerkiksi rantakasvillisuudessa.
Muuta: Isosurviaisen toukat ovat akvaattisia. Aikuiset eivät syö kuoriuduttuaan.

Tuntomerkit: Metsien yleinen keskikokoinen-suuri muurahaislaji, jonka tunnistaa usein kookkaasta työläiskastista ("sotilaista") ja kuningattaresta. Metsähevosmuurahaisen pää ja takaruumis ovat mustat, keskiruumis ja jalat punertavanruskeat. Pää on munuaisenmuotoinen.
Sekoitettavissa: Pienet metsähevosmuurahaistyöläiset ovat sekoitettavissa kekomuurahaisiin, mutta metsähevosmuurahainen on yleisilmeeltään tummempi ja kiiltävämpi, eikä rakenna kekoja kuten kekomuurahaiset. Lisäksi hevosmuurahaisten tuntosarvet kiinnittyvät päähän selvästi suukilven yläpuolella ja sivulta katsottuna keskiruumiin selkä on kaareva. Etelä- ja Keski-Suomessa metsähevosmuurahainen on helposti sekoitettavissa punahevosmuurahaiseen, jonka keskiruumis ja takaruumiin 1. jaoke ovat punertavemmat kuin metsähevosmuurahaisella. Lounais-Suomessa metsähevosmuurahaisen saattaa sekoittaa uhanalaiseen mustahevosmuurahaiseen, jonka väritys on kauttaaltaan musta.
Koko: Työläinen 6-13 mm, kuningatar 15-16 mm, koiras 6-8 mm.
Missä? Yleinen koko Suomessa. Elää metsissä tai metsäisissä elinympäristöissä. Pesii lahoissa havupuissa.
Muuta: Saattavat tehdä pesän kosteusvaurioiseen puutaloon. Uudet kuningattaret ja koiraat parveilevat kosiolennolla kesäkuun lämpiminä päivinä.

Tuntomerkit: Kelta-puna-musta ampiainen, jonka keltaisessa suukilvessä on naarailla ankkurimainen, musta kuvio. Tuntosarvien varsi on kokonaan musta. Takaruumiissa keltamustaa raidoitusta, takaruumiin tyvi oranssinpunainen. Otsassa on keltainen laikku.
Sekoitettavissa: Muihin yhteiskunta-ampiaisiin. Takaruumiin punainen väritys toimii erotustuntomerkkinä.
Koko: 10-20 mm.
Missä? Koko Suomessa. Esiintyy tavallisesti metsissä.
Muuta: Pesä yleensä maanpinnan alapuolella. Työläisiä voi nähdä ruokailemassa sarjakukkaiskasveilla, kuten karhunputkella.

Tuntomerkit: Pienehkö metallinhohtoinen myrkkypistiäinen, jonka pää, keskiruumis ja takaruumiin 1. jaoke ovat tummansiniset ja vihreänhohtoiset, 2. ja 3. jaoke punaiset ja kullanhohtoiset. Ruumis on pitkä ja kapea. Verkkosilmät ovat suuret ja kiiltävän mustat. Takaruumiissa vain kolme näkyvää jaoketta; loput jaokkeet muodostavan teleskooppimaisen varren munanasettimelle.
Sekoitettavissa: Vain muihin kultapistiäisiin. Muilla kultapistiäisillä on kuitenkin joko yksivärinen takaruumis tai takaruumiin 1. ja 2. jaoke ovat samanväriset.
Koko: 7-12 mm.
Missä? Tavataan koko Suomessa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Löydetään usein ruokailemasta kukilta kedoilla, niityillä, metsänreunoilla ja tienvarsilla.
Muuta: Kolokultiaiset ovat erakkoampiaisten pesäloisia, minkä takia niitä voi havaita pörräävän loppukesästä kelojen, lahopuiden ja hyönteishotellien edestä.

Tuntomerkit: Harmaanruskean ja mustan kirjava kimalainen. Keskiruumiissa musta vyö harmaan karvoituksen keskellä siipien välissä. Takaruumiissa mustia poikkiraitoja.
Sekoitettavissa: Ketokimalaiseen ja kuluneisiin kirjokimalaisiin. Erottaa värityksen avulla: hevoskimalaisella ei ole oranssia takaruumiin kärkeä toisin kuin ketokimalaisella ja väri on harmahtava toisin kuin kellertävällä kirjokimalaisella.
Koko: 6-20 mm.
Missä? Harvakseltaan lähes koko maassa, yleisin Etelä- ja Keski-Suomessa. Tavataan niityiltä, pientareilta, puutarhoissa ja hiekkapohjaisilta avoimilta elinympäristöiltä.
Muuta: Lentoääni muihin kimalaisiin verrattuna huomattavan korkea.

Tuntomerkit: Siivet ruskeat, koiraalla tummemmat ja naaraalla vaaleammat. Siipien yläpinnalla naaraalla kaksi kellertäväkehäistä, mustaa silmätäplää kussakin siivessä, koiraalla siipien yläpinta ruskea. Siipien alapinnalla kummallakin sukupuolella silmätäpliä. Kummankin siipiparin ripset vaaleat.
Sekoitettavissa: Muihin Satyrini-sukuryhmän täpläperhosiin, joista sen erottaa siipien alapinnan silmätäplien muodon, koon ja määrän avulla.
Koko: Siipiväli 30-45 mm.
Missä? Yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa. Esiintyy niityillä, pientareilla, rannoilla ja metsänlaiteilla.
Muuta: Yksi yleisimmistä ja runsaslukuisimmista päiväperhosista. Toukka käyttää ravinnokseen heinäkasveja, kuten timoteitä.

Tuntomerkit: Pienikokoinen perhonen, jonka siipien yläpinta on ruskeankeltainen ja niiden ulkoreuna on tummanruskea. Etusiipien alapuoli on oranssi, tyvveltä ja takareunasta tumma. Siipien reunaripiset vaaleat. Tuntosarvet nuijamaiset.
Sekoitettavissa: Piippopaksupäähän, josta sen erottaa esim. siipien alapinnan avulla: lauhahiipijällä ne ovat kuviottomat, kun piippopaksupäällä siipien alapinnassa on vaaleankeltaisia täpliä.
Koko: Siipiväli 21-28 mm.
Missä? Yleinen Oulun korkeudelle saakka. Esiintyy erilaisilla niityillä ja pientareilla.
Muuta: Yksi yleisimmistä päiväperhosista Suomessa.

Tuntomerkit: Isokokoinen, oranssin ja tummanruskean kirjava perhonen. Takasiivissä yläpinnalla suuret ja selvät tummat täplät. Koiraalla etusiipien yläpinnalla mustia raitoja siipissuonien myötäisesti. Etusiiven alapinnassa mustia kuvioita, kuten yläpinnallakin. Takasiiven alapinta kummallakin sukupuolella vihertävä.
Sekoitettavissa: Muihin Argynnis-suvun täpläperhosiin, joista sen erottaa suuren koon, takasiipien alapinnan vihreän värin ja takasiipien "puuttuvien" valkoisten täplien avulla.
Koko: Siipiväli 55-66 mm.
Missä? Yleisin Etelä- ja Itä-Suomessa, Lapissa harvinaisempi. Lentää metsäaukioilla, niityillä ja rannoilla.
Muuta: Noin 15 % lajin naaraista edustaa tummaa valesina-muotoa, jonka siipien yläpuoli on tummanvihertävä.

Tuntomerkit: Keskikokoinen kovakuoriainen, jonka peitinsiivissä on keltamustaa kuviointia, joka vaihtelee yksilöiden välillä. Jalat ovat mustat ja tuntosarvet nuijamaiset. Keskiruumiissa on rusehtavaa karvoitusta, joka haalistuu iän myötä.
Sekoitettavissa: Ei sekoitettavissa muihin kovakuoriaisiin Suomessa.
Koko: 10-16 mm.
Missä? Yleinen koko Suomessa. Aikuisia tavataan metsänlaiteilta, niityiltä ja pientareilta ruokailemassa kukilla, kuten ohdakkeilla ja siankärsämöllä.
Muuta: Aikuisten peitinsiipien väritys matkii myrkkypistiäisten varoitusvärikuviota. Toukat elävät lahopuussa, erityisesti koivussa.

Tuntomerkit: Kiiltävän tummanruskea, jalat kellertävänruskeat ja takaruumiin kärjessä pihdit. Pää punertava. Koirailla pihdit ovat kaarevat ja naarailla suoremmat.
Sekoitettavissa: Pensaspihtihäntään, jolla esim. lenninsiivet jäävät pakattuina peitinsiipien alle kokonaan piiloon, toisin kuin isopihtihännällä, ja jolla koiraiden pihtien sivuhampaat ovat pienemmät.
Koko: 1-2 cm.
Missä? Pääasiassa Etelä-Suomessa, harvinaisempi Keski-Suomessa. Tavataan puutarhoissa, puistoissa, pientareilla ja metsissä.
Muuta: Käyttävät pihtejä puolustautumiseen ja lenninsiipien taitteluun lennon jälkeen. Isopihtihäntänaaraat suojelevat poikasiaan jonkin aikaa niiden kuoriuduttua.

Tuntomerkit: Keltamusta, keskikokoinen kovakuoriainen, jolla on pitkät, mustat tuntosarvet, mustat jalat ja peitinsiivissä neljä oranssinkeltaista poikittaista kuviota. Peitinsiipien saumakohta musta.
Sekoitettavissa: Erityisesti kolmivyöjäärään ja muihin keltamustiin sarvijääriin. Erotustuntomerkkinä toimii neljä keltaista vyötä.
Koko: 15-19 mm.
Missä? Lähes koko Suomessa, pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Esiintyy tuoreilla niityillä, metsissä ja metsänlaiteilla.
Muuta: Toukka elää lehtipuiden, erityisesti koivun ja haavan, kannoissa ja kuolleissa rungoissa. Aikuisia voi nähdä ruokailemassa esim. karhunputkella ja mesiangervolla.

Tuntomerkit: Keskikokoinen, vihertävänruskean kirjava hepokatti, jonka etusiivet ulottuvat suunnilleen takaruumiin puoliväliin. Etuselän sivuläppien alareunassa on vaaleaa väriä, mikä muistuttaa U-kirjainta.
Sekoitettavissa: Kanervatöpökattiin, josta heinätöpökatin erottaa etuselän sivuläppien värin avulla, sillä kanervatöpökatilla vaaleaa on vain sivuläpän takareunassa, ja joskus ei ollenkaan.
Koko: 14-20 mm.
Missä? Hyvin yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa. Tavataan erilaisilta heinikkoisilta niityiltä ja pientareilta.
Muuta: Lajista tunnetaan harvinainen pitkäsiipinen muoto, joka kykenee lentämään. Normaalimuoto on lentokyvytön ja piilottautuu herkästi kasvillisuuden sekaan häirittäessä.

Tuntomerkit: Tummanrusehtava, pienikokoinen torakka. Naaraat ovat lyhytsiipisiä, koiraat pitkäsiipisiä. Tuntosarvet ovat tummat, pitkät ja rihmamaiset. Jalat ovat piikikkäät.
Sekoitettavissa: Lapintorakkaan, josta sen erottaa esim. etuselän värityksen perusteella: metsätorakalla musta alue on selvärajainen ja takaa teräväkulmainen.
Koko: 10 mm.
Missä? Yleinen Etelä-Lappiin saakka, mutta ei esiinny Ahvenanmaalla. Tavataan metsissä sekä pihoissa ja puutarhoissa.
Muuta: Täysin harmiton sisälle eksyessään. Naaraat voivat kuljettaa munakoteloitaan munien kuoriutumiseen asti.

Tuntomerkit: Isokokoinen, tumma sahapistiäinen, jonka takaruumiin väritys vaihtelee tummasta punertavaan ja kellertävään. Tuntosarvet ovat nuijamaiset ja niiden kärjet ovat kellertävät. Siipien takareunat ovat leveälti tummat. Nilkat ovat kellertävät.
Sekoitettavissa: Muihin kalvonuijapistiäisiin. Siipien mustat reunat toimivat erotustuntomerkkinä.
Koko: 2,5 cm.
Missä? Koko Suomessa. Esiintyy metsissä.
Muuta: Ukkonuijapistiäisen vihreän toukan, jolla on selässä tumma pitkittäisviiru, voi löytää koivun lehdiltä elo-syyskuussa.

Tuntomerkit: Pienikokoinen, ruskeankirjava kaskas, jonka väritys vaihtelee suuresti. Kuviot yleensä vaaleanruskeat. Muodoltaan tanakan suippo. Tuntosarvet hyvin ohuet, lyhyet ja siimamaiset.
Sekoitettavissa: Muihin Aphrophoridae-heimon kaskaslajeihin, joista sylkikaskaan erottaa esim. siipien kuperamman muodon ja pienemmän koon perusteella. Sylkikaskaalla ei myöskään ole pitkittäisharjannetta otsassa.
Koko: 5-7 mm.
Missä? Hyvin yleinen koko Suomessa. Tavataan niityiltä, pelloilta ja pientareilta.
Muuta: Sylkikaskaan nymfien suojakseen erittämää "sylkeä" voi havaita ruohovartisten kasvien varsilta kesäisin niityillä ja tienpientareilla, jolloin laji on helppo tunnistaa nymfimuodossa.

Tuntomerkit: Pitkänmallinen, pienikokoinen kovakuoriainen, jolla on lämpimän vaaleanruskeat ja karvaiset peitinsiivet. Pää, etuselkä ja jalat ovat tummat.
Sekoitettavissa: Suhteellisen helppo erottaa muista kovakuoriaisista koon, värityksen ja peitinsiipien karvaisuuden avulla.
Koko: 7-8 mm.
Missä? Yleinen Etelä-Suomessa. Esiintyy niityillä, tienpientareilla ja puutarhoissa.
Muuta: Aikuiset ruokailevat kukilla syöden siitepölyä ja mettä. Toukat syövät maaperässä lahoavaa kasvimateriaalia.

Tuntomerkit: Mustakeltainen, isokokoinen kukkakärpänen, jonka takaruumiissa on keltamustaa raidoitusta ja jonka keskiruumis on musta. Kilveke (scutellum) musta. Kyljissä on keltaista karvoitusta ja takaruumiin kärki on kullankeltainen. Jalat kellertävät, paitsi reisien tyvet mustat.
Sekoitettavissa: Muihin luhtasiin. Erotuksena esim. takaruumiin kärjen ja kilvekkeen väritys.
Koko: 14-15 mm.
Missä? Melko yleinen koko Suomen alueella. Esiintyy kosteissa metsissä, soilla ja niityillä.
Muuta: Kukkakärpästen, kuten monien muidenkin kärpästen, koirailla silmät ovat pään yläosassa kiinni toisissaan, toisin kuin naarailla. Kukkakärpäset, kuten keltaperäluhtanen, ovat erittäin tärkeitä pölyttäjiä monille kasveille, kuten ihmisen viljelemälle kuminalle.

Tuntomerkit: Kookas, punaruskea kovakuoriainen. Naaraan peitinsiivet ja keskiruumiin etuselkä ovat punaruskeat, koiraalla etuselkä on musta ja peitinsiivet ovat kellertävämmän ruskeat. Jalkojen reidet mustat, muuten kellanruskeat. Pää ja tuntosarvet mustat.
Sekoitettavissa: Muihin kukkajääriin, kuten hurmekukkajäärään. Jalkojen punaruskea väri rusokukkajäärällä toimii hyvänä erotustuntomerkkinä.
Koko: 13-19 mm.
Missä? Yleinen Etelä-Suomessa. Esiintyy metsissä ja niityillä.
Muuta: Aikuiset, erityisesti koiraat, ruokailevat kukilla, mistä niitä tapaa usein. Toukat kasvavat lahossa havupuussa.

Tuntomerkit: Ruumiiltaan metallinkiiltoinen sudenkorento. Koiraat kimmeltävät sinivihreinä, naaraat vihertävänruskeina. Koiraiden siivet kauttaaltaan metallinsinihohtoiset, naarailla rusehatavat.
Sekoitettavissa: Immenkorentoon, josta sen koiraat erottaa siipien kauttaaltaan metallinhohtoisesta ja naaraat ruskeasta värityksestä.
Koko: Ruumis 45-49 mm, takasiipi 24-36 mm.
Missä? Lähes koko Suomessa. Esiintyy virtavesien äärellä, puroissa, ojissa ja joissa.
Muuta: Neidonkorennon lentotyyli on perhosmaisen lepatteleva.

Tuntomerkit: Ruumiiltaan metallinkiiltoinen sudenkorento. Koiraat kimmeltävät sinivihreinä, naaraat vihertävinä. Koirailla siivissä tummansininen iso täplä, muuten siivet läpikuultavat. Naaraan siivet ovat läpikuultavat.
Sekoitettavissa: Neidonkorentoon. Erotustuntomerkkinä koirailla siipien värikuvio verrattuna neidonkorennon yksivärisiin siipiin.
Koko: Ruumis 45-48 mm, takasiipi 27-36 mm.
Missä? Etelä- ja Keski-Suomessa. Esiintyy virtavesien äärellä; suosii valoisia ja hitaasti virtaavia puronvarsia ja jokia.
Muuta: Neidonkorennon tapaan immenkorennon koiraat pitävät reviiriä ja häätävät siltä kilpailijat pois.

Tuntomerkit: Keltamusta nuijakärpänen, jonka jalat ovat punaruskeat. Takaruumiissa neljä keltaista vyötä ja keskiruumiissa keltaiset olkakyhmyt. Pää silmien välistä suurelta osin musta, takaosasssa keltainen laikku.
Sekoitettavissa: Muihin Conops-suvun nuijakärpäsiin. Erotustuntomerkkinä toimivat esim. takareisien ruskeankeltainen väri ja pään mustan alueen laajuus silmien välissä.
Koko: 8-15 mm.
Missä? Melko yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa. Esiintyy niityillä, pientareilla ja muissa avoimissa elinympäristöissä.
Muuta: Nuijakärpäset ovat kimalaisten loisia. Aikuiset munivat munansa ohilentäviin kimalaisiin, ja toukat kehittyvät kimalaisten sisällä. Conops-suvun nuijakärpäset matkivat värityksellään myrkkypistiäisten varoitusvärejä.

Tuntomerkit: Mustankellertävä skorpioinikorento, jonka siipikuviot ovat harmaanruskeat. Pää on kärsämäisesti pidentynyt. Takaruumiin kärki punertava. Koirailla pullistuneet lisääntymiselimet takaruumiin kärjessä, joita ne pitävät skorpionimaisesti koholla.
Sekoitettavissa: Yleiseen tummavyöskorpionikorentoon ja muihin skorpionikorentoihin, jotka ovat harvinaisempia. Siipien värikuvioiden tummuus ja sijainti toimivat erotustuntomerkkinä: etusiipien tyvitäplä vyöskorpionikorennolla pieni tai puuttuva, tummavyöskorpionikorennolla se ulottuu vähintään kahden siipisolun alueelle.
Koko: Siipiväli 26-28 mm.
Missä? Yleinen Oulun korkeudella asti. Esiintyy tuoreilla niityillä ja metsänreunoilla.
Muuta: Skorpionikorentojen toukat elävät maaperässä ja karikkeessa. Aikuiset syövät muita hyönteisiä ja niiden raatoja.

Tuntomerkit: Mustankellertävä skorpioinikorento, jonka siipikuviot ovat mustat tai tumman harmaat. Pää on kärsämäisesti pidentynyt. Takaruumiin kärki punertava. Koirailla pullistuneet lisääntymiselimet takaruumiin kärjessä, joita ne pitävät skorpionimaisesti koholla.
Sekoitettavissa: Yleiseen vyöskorpionikorentoon ja muihin skorpionikorentoihin, jotka ovat harvinaisempia. Siipien värikuvioiden tummuus ja sijainti toimivat erotustuntomerkkinä: etusiipien tyvitäplä tummavyöskorpionikorennolla on laaja ja ulottuu vähintään kahden siipisolun alueelle, vyöskorpionikorennolla se on pieni tai puuttuva.
Koko: Siipiväli 26-29 mm.
Missä? Melko yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa. Esiintyy yleensä lämpimillä ja avoimilla niityillä ja metsänreunoissa.
Muuta: Skorpionikorentokoiraat tarjoavat naaraille pariutumisen yhteydessä erittämäänsä ravintopitoista sylkeä tai kuolleen saaliseläimen.

Tuntomerkit: Toukka täysikasvuisena pohjaväritykseltään musta, selkäpuolella suuria, vaaleankeltaisia raitoja. Ruumiin sivuilla pitkiä, kärkiosastaan litistyneitä, mustia karvoja. Pienenä toukka muistuttaa linnun ulostetta ja on rusehtavanmustanvaalea.
Sekoitettavissa: Ei sekoitettavissa toukkana muihin lajeihin.
Koko: Täysikasvuinen toukka n. 4-5 cm.
Missä? Melko yleisenä noin Oulun korkeudelle saakka. Esiintyy valoisissa lehti- ja sekametsissä.
Muuta: Toukka käyttää pääasiassa ravinnokseen koivua ja leppää, mutta myös muita lehtipuita ja pensaita. Toukan voi löytää loppukesästä etsimässä koteloitumispaikkaa.

Tuntomerkit: Valkeasiipinen, suhteellisen isokokoinen perhonen, jonka molempien siipiparien tyvi, etusiipien etureuna sekä siipisuonien kärjet siiven reunassa ovat mustahkot. Etusiivissä naaraalla kaksi mustaa täplää, koiraalla joskus yksi. Takasiipien alapuoli keltainen ja siipisuonet ovat tummareunaiset, tämä näkyy usein siipien yläpinnallakin. Toisinaan tummat siipisuonien alueet ovat hyvin leveät ja selkeät.
Sekoitettavissa: Erityisesti yleiseen naurisperhoseen ja harvinaiseen kaaliperhoseen, jotka ovat Suomessa vaeltajalajeja tai mahdollisesti muihin kaaliperhosten heimon lajeihin. Takasiiven alapinnan musta kehnä siipisuonien kohdalla on hyvä tuntomerkki, jonka avulla lajin voi tunnistaa lanttuperhoseksi.
Koko: Siipiväli 32-47 mm.
Missä? Yleinen lähes koko Suomessa. Esiintyy niityillä, pihoilla, viljelysmailla, pientareilla ja metsien reunoilla.
Muuta: Yksi Suomen yleisimmistä päiväperhosista. Toukat käyttävät ravinnokseen ristikukkaiskasveja, kuten kaaleja, retikoita, harmiota ja taskuruohoa.

Tuntomerkit: Selästä punaruskea-, takaruumiin keskeltä musta- ja takaruumiin kärjestä valkokarvainen kimalainen. Punaruskeaa väriä on usein koirailla ja toisinaan naaraillakin, erityisesti kuningattarilla, takaruumiin 1. ja 2. selkäkilvessä. Koiraan naamakarvat ovat valkoiset, takasääret lappeeltaan karvaiset ja tuntosarvet ovat naaraan tuntosarvia pidemmät.
Sekoitettavissa: Korpikimalaiseen, jonka naarailla on kuitenkin siiventyvien välissä joskus musta vyö ja jonka levinneisyysalue on Keski- ja Pohjois-Suomessa metsissä ja soilla. Korpikimalaisen ja kartanokimalaisen koiraita on vaikea erottaa toisistaan.
Koko: 8-20 mm.
Missä? Yleinen lähes koko Suomessa. Tavataan metsistä, niityiltä, pihoilta ja puutarhoista.
Muuta: Kartanokimalaiskuningatar tekee pesänsä usein ihmisten rakentamiin rakennuksiin, joten lajin voi tästä syystä helposti havaita eksyneenä sisätiloihin. Alunperin kartanokimalainen on pesinyt metsien kolopuissa. Pesässä voi olla jopa satoja yksilöitä.

Tuntomerkit: Vaihtelevanvärinen, yleensä punertavan- tai kellertävänruskea lude, jonka tuntosarvet ovat tyveä lukuunottamatta mustat. Etuselkä on leveä ja sen kulmissa on eteenpäin suuntatutuvat pienet tummat läiskät. Jalat ovat punertavankellertävät.
Sekoitettavissa: Harvalukuiseen isokupariluteeseen tai marjaluteeseen. Isokupariluteella etuselän kulmien tummat laikut suuntautuvat taaksepäin toisin kuin kupariluteella, jolla ne suuntatuvat eteenpäin. Marjaluteen ja kupariluteen erottaa toisistaan esim. marjaluteen raidallisten tuntosarvien avulla.
Koko: 11-13 mm.
Missä? Yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa. Esiintyy niityillä, pientareilla, pihoilla ja ruderaateilla.
Muuta: Aikuiset käyttävät ravinnokseen laajasti erilaisia ruohovartisia kasveja.

Tuntomerkit: Suhteellisen isokokoinen, sinimustan kiiltävä kovakuoriainen, jonka vatsapuoli on sinertävänvioletti. Muodoltaan kupera. Jaloissa teräviä okia.
Sekoitettavissa: Isosittiäiseen, joka on metsäsittiäistä isokokoisempi ja harvinaisempi. Erotustuntomerkkinä toimivat peitinsiipien uurteet, jotka metsäsittiäisellä ovat matalat ja niissä on poikittaisia ryppyjä, kun taas isosittiäisellä uurteet ovat kuperat ja suoraviivaisemmat.
Koko: 13-20 mm.
Missä? Melko yleinen Oulun korkeudelle saakka. Esiintyy pääasiassa metsissä, tavataan usein metsäpoluilta.
Muuta: Metsäsittiäinen talvehtii aikuisena. Se käyttää ravinnokseen nisäkkäiden lantaa, raatoja tai lahoavaa kasviainesta sekä sieniä.

Tuntomerkit: Oranssinkellertävä kukkakärpänen, jonka keskiruumis on rusehtavanmusta. Keskiruumiissa, päässä ja takaruumiissa lyhyttä karvoitusta. Takaruumiin 3. ja 4. selkäkilvessä on kaksi keltaista poikkijuovaa, joita erottavat mustat juovat. Juovien leveys ja yhtenäisyys vaihtelee jonkin verran.
Sekoitettavissa: Muihin Syrphini-sukuryhmän kirvareihin. Myöhäinen lentoajankohta, koko ja väritys toimivat erotustuntomerkkeinä.
Koko: 9-12 mm.
Missä? Hyvin yleinen koko maassa. Tavataan pientareilta, niityiltä, pihoista ja puutarhoista.
Muuta: Nähdään usein loppukesällä runsaina parvina pörräämässä viimeisten kukkien, kuten syysmaitiaisten, äärellä. Parvikirvarilla on useita päällekkäin meneviä sukupolvia kesässä.

Tuntomerkit: Täysikasvuisena yleensä oliviinvihreä, toisinaan musta, isokokoinen kiitäjätoukka, jonka ruumiin sivuilla rivi suuria pyöreitä keltaisia, mustareunaisia täpliä. Suurten keltaisten täplien lisäksi joskus keltapilkkuinen. Peräsarvi punainen.
Sekoitettavissa: Mahdollisesti muihin kiitäjien toukkiin, mutta värityksensä avulla yleensä helposti tunnistettavissa.
Koko: 75-85 mm täysikasvuisena.
Missä? Koko Suomessa, yleisin Etelä- ja Keski-Suomessa. Tavataan niityiltä, pientareilta ja puistoista.
Muuta: Matarakiitäjän toukka käyttää nimensä mukaisesti ravinnokseen mataroita, mutta myös horsmia. Toukat koteloituvat maanpinnalle karikkeen sekaan syksyllä, kotelo talvehtii.

Tuntomerkit: Täysikasvuisena harmaanruskea, harvoin vihreä, isokokoinen kiitäjäntoukka, jonka ensimmäiset jaokkeet ovat pullistuneet ja niissä on sivuilla mustat silmätäplät, joiden sisällä on vaalean ja liilanruskean kirjava täplä. Peräsarvi on lyhyt ja musta.
Sekoitettavissa: Pikkukiitäjän toukkaan, jolla ei kuitenkaan ole peräpäässä sarvea, vaan pieni kyhmy, ja jonka silmätäplissä on punaista.
Koko: 70-80 mm täysikasvuisena.
Missä? Yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa. Esiintyy niityillä, pientareilla ja joutomailla.
Muuta: Horsmakiitäjän toukka käyttää nimensä mukaisesti ravinnokseen horsmia, mutta myös mataroita. Toukka koteloituu maanpinnalle karikkeen sekaan, kotelo talvehtii.

Tuntomerkit: Täysikasvuisena vihreä, isokokoinen kiitäjäntoukka, jonka ruumiin sivuilla on valkovioletteja vinoja raitoja. Päässä on mustat raidat sivuilla. Peräsarvi on yläpuolelta ja kärjestä musta ja alapuolelta keltainen.
Sekoitettavissa: Värityksensä, erityisesti liilojen vinoraitojen, vuoksi ei sekoitettavissa muiden kiitäjien toukkiin.
Koko: 90-110 mm täysikasvuisena.
Missä? Yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa. Tavataan usein puutarhoista ja puistoista, toisinaan myös lehdoista.
Muuta: Toukka käyttää ravinnokseena lehtipuita ja pensaita, kuten nimensä mukaisesti pihasyreeniä, vadelmaa, omenapuita, kuusamia ja pensasangervoja. Toukan voi tavata päivälevolla lehvästön seasta, sillä se on enimmäkseen yöaktiivinen. Koteloituu maan sisään 10 cm syvyyteen.

Tuntomerkit: Isokokoinen, rusehtava lude, jonka etuselän etureunat ovat teräväkulmaiset ja voimakkaasti ulkonevat. Takaruumiin reunassa ruskeamustaa kuviointia. Pikkukilven kärki ja jalat punaruskeat.
Sekoitettavissa: Valtikkaluteeseen, joka on hyvin harvinainen, ja jonka tuntosarvien kärkijaokkeissa on vaaleat vyöt, ja jonka pikkukilven etunurkissa on vaaleat laikut. Myös piikkiluteeseen, jolla etuselän reunat ovat terävän piikkimäiset ja jonka takaruumiin sivuilla ei ole ruskeamustaa kuviointia.
Koko: 13-15 mm.
Missä? Jokseenkin yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa. Esiintyy lehdoissa, puistoissa ja puutarhoissa.
Muuta: Talvehtii nymfinä. Härkälude käyttää ravinnokseen kasvinesteitä ja muita hyönteisiä, kuten perhosten toukkia.

Tuntomerkit: Vihreä tai ruskea, isokokoinen hepokatti, jonka naaraalla on pitkä ja lievästi ylöspäin kaareva munanasetin. Takaruumiissa ja siivissä on tummia kuviointeja.
Sekoitettavissa: Pienempikokoiseen paahdehepokattiin, joka on harvinainen Ahvenanmaalla esiintyvä laji, ja jonka etuselän keskiharjanne ulottuu alle puoliväliin etuselän takaosassa.
Koko: 27-40 mm.
Missä? Melko yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa, mutta esiintyy paikoittaisesti. Elinympäristöinä erilaiset lämpimät niityt, tienpientareet ja muut matalakasvuiset alueet.
Muuta: Niittyhepokatin vahvoja leukoja on käytetty aikoinaan syylien poistoon, josta lajin tieteellisen nimen lajimääre verrucivorus (suom. syylänpurija) kertoo.

Tuntomerkit: Pienikokoinen päiväperhonen, jonka etu- ja takasiipien yläpuolen värityksessä suhteellisen selkeä ero: etusiivet hohtavan kellanpunaiset, niiden reunassa tummanruskea vyö ja keskellä mustia täpliä; takasiivet tummanruskeat, niiden takareunassa hohtavan kellanpunainen poikkivyö ja sen reunassa mustia täpliä, tummanruskeassa osassa usein rivi sinisiä täpliä. Siivet alapuolelta harmahtavat: etusiivet oranssit ja niissä mustia täpliä, kuten yläpuolella; takasiivet rusehtavanharmaat, niissä kaksi riviä pieniä mustahkoja täpliä ja ulkoreunassa kapea, epäselvä oranssihtava vyö.
Sekoitettavissa: Muihin kultasiipiin, joista erotettavissa siipien värityksen avulla: muilla kultasiivillä siivet ovat useimmiten yksivärisemmät ja kuviottomammat kuin pikkukultasiivellä.
Koko: Siipiväli 20-32 mm.
Missä? Yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa. Esiintyy kallioilla, kedoilla ja rannoilla.
Muuta: Yksi maailman pohjoisimmista päiväperhosista: tavataan jopa Pohjois-Grönlannissa. Toukat käyttävät ravinnokseen suolaheiniä tai joskus hierakoita.

Tuntomerkit: Karvatupsuinen yökkösentoukka, joka on pääväritykseltään ruskeanharmaa. Selässä mustia, oranssipunakeskisiä laikkuja, joiden vieressä valkoisia viistoja täpliä. Ruumiin sivuilla aaltoilevat valkomustapunaiset juovat. Karvatupsut vaaleanokrat tai punertavat, seassa tummanruskeita karvoja.
Sekoitettavissa: Mahdollisesti muihin Acronicta-suvun yökkösten toukkiin, joista erottuu valkomustapunaisen kuvioinnin avulla.
Koko: Täysikasvuisena n. 3 cm.
Missä? Yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa. Esiintyy valoisissa lehti- ja sekametsissä.
Muuta: Toukka on polyfagi, eli käyttää ravinnokseen useita kasvilajeja: lehtipuita, pensaita ja ruohokasveja.

Tuntomerkit: Lähes kauttaaltaan ruosteenruskea, isokokoinen sudenkorento. Keskiruumiin sivuilla on kellertävänvihertävät, vaaleat juovat, jotka ovat leveät ja suorat. Koiraalla on keskiruumiissa pienet siniset kirjailut ja takaruumiin kärjessä pari perälisäkkeitä.
Sekoitettavissa: Muihin ukonkorentoihin. Erotettavissa yleisvärityksen ja keskiruumiin sivujuovien avulla.
Koko: Takaruumis 49-58 mm, takasiipi 44-48 mm.
Missä? Hyvin yleinen lähes koko Suomessa. Esiintyy monenlaisissa vesielinympäristöissä ja niiden lähellä, esim. järvien rannoilla, avoimilla soilla ja kosteilla niityillä.
Muuta: Yksi Suomen yleisimmistä ja tutuimmista sudenkorentolajeista.

Tuntomerkit: Ruskea, litteä täikärpäslaji, jolla on harvakseltaan karvainen ruumis. Aikuisella kärpäsellä on siivet, jotka se katkoo päästyään isäntäeläimen iholle. Siipisuonet ovat vaaleat ja levossa siivet ovat takaruumiin päällä suoraan taaksepäin laskostettuina. Jalkojen reidet ovat paksut ja jaloissa on vahvat koukkukynnet.
Sekoitettavissa: Periaatteessa muihin täikärpäsiin, mutta käyttäytymisen (hakeutuminen ihmisen iholle) perusteella yleensä helppo tunnistaa.
Koko: 5-7 mm.
Missä? Melko yleinen lähes koko Suomessa. Esiintyy metsissä.
Muuta: Loisii hirvissä ja erehtyy toisinaan luulemaan ihmistä isäntäeläimekseen. Ihmisten mielestä hirvikärpäset ovat kiusankappaleita, kun ne esim. marja- tai sienimetsällä syksyisin etsiytyvät hiusten sekaan, mutta hirvikärpästen kotelot ovat esim. tiaisten talviruokaa.

Tuntomerkit: Isokokoinen, karvainen ja oranssinmusta kehrääjäntoukka. Pohjaväritykseltään sametinmusta, ruumiissa lyhyttä, tiheää punaruskeaa karvoitusta ja sen seassa harvaa, pitkää harmaanruskeaa karvaa.
Sekoitettavissa: Mahdollisesti muiden karvakehrääjien toukkiin, mutta värityksensä avulla yleensä tunnistettavissa.
Koko: Täysikasvuisena 60-80 mm.
Missä? Yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa. Esiintyy metsänreunoilla, niityillä ja pientareilla.
Muuta: Toukat ovat polyfageja, eli ne käyttävät ravinnokseen useita eri kasvilajeja; pensaita, varpuja ja ruohoja. Toukka kiertyy rullalle häirittynä. Toukkia voi löytää syksyisin mutustamassa viimeisiä vihreitä kasveja tai etsimässä talvehtimispaikkaa.

Tuntomerkit: Tyypillinen keltamusta ampiainen, jonka päässä suukilvessä on musta ankkuri- tai talttamainen kuvio. Takaruumiissa keltamustaa raidoitusta. Tuntosarvet ovat tyvestä mustat.
Sekoitettavissa: Muihin yhteiskunta-ampiaisiin ja erityisesti saksanampiaiseen, josta piha-ampiaisen erottaa pään suukilven avulla. Saksampiaisella suukilvessä on ankkurin sijaan kolme pistettä.
Koko: 11-19 mm.
Missä? Yleinen koko Suomessa. Tavataan niityiltä, viljelysmailta, pientareilta, pihoilta ja puutarhoista.
Muuta: Piha-ampiainen pesii maakoloissa tai rakennuksissa; yhteiskunnat voivat olla suuria ja niissä voi olla satoja työläisiä. Piha-ampiaiset käyttävät ravinnokseen muita hyönteisiä, hämähäkkieläimiä, mesikastetta, hedelmiä ja raatoja. Tulevat usein loppukesällä muiden ampiaisten tapaan etsimään helppoa ruokaa ihmisten ääreltä nälkäisille kuningatar- ja koirastoukille ja myöhemmin itselleen, kun yhteiskunnat syksyn tullen hajoavat. Ampiaiset ovat hyödyllisiä tuholaishyönteisten torjujia ja ne toimivat myös pölyttäjinä.

Tuntomerkit: Kesäkaudella vihreä lude, jolla on vihertävänkellertävät jalat. Peitinsiipien kärkikalvo on tummanruskea.
Sekoitettavissa: Mahdollisesti katajaluteeseen, josta erotettavissa värityksen avulla: katajaluteella ruumista kehystää valkeat reunat ja sen pikkukilven kärki on valkoinen, kun viherluteella pikkukilpi on kokonaan vihreä ja sen ruumissa ei ole valkeaa reunusta.
Koko: 11-14 mm.
Missä? Yleinen Etelä-Suomessa, harvalukuinen Keski-Suomessa. Esiintyy niityillä, metsänreunoissa ja puutarhoissa.
Muuta: Aikuiset talvehtivat, jolloin niiden väritys muuttuu vihreästä ruskeaksi. Käyttävät ravinnokseen usean eri kasvilajin kasvinesteitä.

Tuntomerkit: Isokokoinen päiväperhonen, jonka siipien yläpuoli on pääasiassa musta. Etusiivissä on yläpuolella leveä punaoranssi poikkivyö ja kärjissä valkoisia täpliä. Takasiivissä on yläpuolella takareunassa punaoranssi reuna, jossa neljä pientä mustaa täplää. Siipien alapuoli pääasiassa kuten yläpuoli, mutta pääväritys ruskeampi ja takasiivien alapuolelta puuttuu oranssi reuna. Etusiipien alapuolella sinertäviä kirjailuja etureunassa.
Sekoitettavissa: Mahdollisesti ohdakeperhoseen, jonka siipien yläpuolen pääväri on amiraalista poiketen punaruskea ja jonka siivet ovat alapuolelta kirjavammat.
Koko: Siipiväli 44-46 mm.
Missä? Yleinen koko Suomessa. Tavataan puutarhoista, niityiltä ja lehtimetsistä.
Muuta: Toukat elävät nokkosella. Amiraali on vaeltajalaji. Aikuisia esiintyy Suomessa kaksi sukupolvea, touko-kesäkuussa Suomeen etelästä vaeltaneita ja elo-lokakuussa täällä kuoriutuneita.

Tuntomerkit: Isokokoinen, litteä vesilude, jonka etujalat ovat kehittyneet voimakkaiksi, pihtimäisiksi pyyntiraajoiksi. Takaruumiin kärjessä on pitkä ja ohut hengitysputki.
Sekoitettavissa: Ei sekoitettavissa muihin ludelajeihin Suomessa.
Koko: Ruumiin pituus noin 2 cm.
Missä? Melko yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa. Tavataan monenlaisista vesielinympäristöistä.
Muuta: Kykenee lentämään. Väijyy saalistaan paikoillaan kasvillisuuden seassa: vesiskorpioini nappaa ohikulkevan saaliin pihtimäisillä eturaajoillaan ja imee sen tyhjäksi imukärsällään.

Tuntomerkit: Toukan tunnistaa syönnösjäljestä ja sen aikaansaamasta lehtivihreän vetäytymättömyydestä syksyisellä, muuten kellertävällä tai punertavalla haavanlehdellä. Toukka on havaittavissa lehden tyviosassa: se tekee pitkänomaisen koverteen lehden keskisuonen ja ensimmäisen sivusuonen väliin aivan lehden tyveen.
Sekoitettavissa: Ei sekoitettavissa muihin, esiintyy ainoastaan haavanlehdillä.
Koko: Muutama millimetri.
Missä? Yleinen Etelä-Suomessa, harvinaisempi Keski-Suomessa. Tavataan haapaa kasvavilla paikoilla.
Muuta: Impikääpiökoin toukan ruumiissa elää bakteereja, joiden erittämät yhdisteet estävät lehtivihreän vetäytymisen lehtiruotia pitkin oksiin ja haavan runkoon. Tällä tavalla toukalle riittää tuoretta ravintoa, vaikka lehti varisee maahan.

Tuntomerkit: Pienikokoinen ruosteenrusehtava lude, jonka peitinsiivet ovat kärjestään ja reunoista läpikuultavat.
Sekoitettavissa: Ei sekoitettavissa muihin lajeihin Suomessa.
Koko: 4,5-6 mm.
Missä? Yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa. Esiintyy tyypillisesti tuoreissa ja lehtomaisissa kangasmetsissä, mutta myös puutarhoissa ja puistoissa.
Muuta: Kalvoludetta tapaa erityisesti lehtipuilta, kuten koivulta, joiden kasvinesteitä se käyttää ravinnokseen. Laji talvehtii aikuisena tai nymfinä, ja se saattaa eksyä sisätiloihin etsiessään talvehtimispaikkaa.

Tuntomerkit: Vihertävä harsokorento, jonka siivet ovat läpikuultavat. Selän keskellä on vaalea juova. Siivissä on vaaleanvihreät siipitäplät etureunassa. Tuntosarvet ovat pitkät ja rusehtavat, ruumiinmittaiset.
Sekoitettavissa: Muihin harsokorentoihin, joista lajin erottaa parhaiten siipisuonituksia vertailemalla. On kuitenkin ainut yleinen harsokorentolaji, joka talvehtii Suomessa, joten on tunnistettavissa sen avulla, mikäli löytyy sisätiloista talvikaudella. Lisäksi selkäpuolen vaalea keskijuova on yksi erotustuntomerkki.
Koko: Siipien kärkiväli 23-32 mm.
Missä? Hyvin yleinen koko Suomessa. Tavataan hyvin monenlaisissa elinympäristöissä: puutarhoissa, puistoissa, metsissä ja niityillä.
Muuta: Pihaharsokorento talvehtii aikuisena ja sen väritys muuttuu talvella punarusehtavaksi. Aikuiset ja toukat ovat petoja ja käyttävät ravinnokseen esim. lehtikirvoja.

Tuntomerkit: Hopeanharmaa, muodoltaan taaksepäin kapeneva kolmisukahäntäinen, jonka tuntosarvet ovat pitkät, mutta alle ruumiin pituuden mittaiset. Takaruumiin kärjessä on kolme lyhyehköä perälisäkettä.
Sekoitettavissa: Paperitoukkaan, josta lajin erottaa vertailemalla peräsukasten pituutta ja takaruumiin viimeisen jaokkeen muotoa: sokeritoukalla peräsukaset ovat alle puolen ruumiin mittaiset ja viimeinen jaoke on kolmiomainen. Paperitoukalla perälisäkkeet ovat
Koko: Täysikasvuisena noin 12 mm.
Missä? Koko Suomessa. Tavataan sisätiloista ihmisen seuralaisena, esim. kylpyhuoneista, vessoista ja muista suhteellisen kosteista paikoista.
Muuta: Ihmisen seuralaislaji ympäri maailman. Kolmisukahäntäisiä esiintyy tropiikissa ja subtropiikissa luonnonvaraisesti muurahaisten ja termiittien pesissä.

Tuntomerkit: Litteä, ruskeankirjava lude, jonka pää ja pikkukilpi ovat mustat. Tuntosarvet ovat pitkät ja etujalat ovat voimakkaat.
Sekoitettavissa: Ruostekäpyluteeseen, josta lajin erottaa värityksen lisäksi parhaiten vertailemalla tuntosarvia: ruostekäpyluteella tuntosarvien ensimmäinen jaoke ylettää reilusti pään kärjen yli toisin kuin kuusenkäpyluteella, jolla 1. jaoke yltää vain hiukan pään kärjen yli. Lisäksi etuselän ulkoreuna on kuusenkäpyluteella vaalea toisin kuin ruostekäpyluteella, jolla etuselkä on täysin tumma.
Koko: 5,9-7,2 mm.
Missä? Yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa. Esiintyy metsissä, joissa kasvaa kuusta.
Muuta: Käyttää ravinnokseen kuusen siemeniä. Talvehtii aikuisena kävyissä ja saattaa päätyä sisään esim. joulukuusen mukana.

Tuntomerkit: Litteä, ruosteenruskea lude, jonka pää ja pikkukilpi ovat mustat. Tuntosarvet ovat pitkät ja etujalat ovat voimakkaat.
Sekoitettavissa: Kuusenkäpyluteeseen, josta lajin erottaa värityksen lisäksi parhaiten vertailemalla tuntosarvia: kuusenkäpyluteella tuntosarvien ensimmäinen jaoke ylettää vain hiukan pään kärjen yli toisin kuin ruostekäpyluteella, jolla 1. jaoke yltää reilusti pään kärjen yli. Lisäksi etuselän ulkoreuna on kuusenkäpyluteella vaalea toisin kuin ruostekäpyluteella, jolla etuselkä on täysin tumma.
Koko: 5,5-7,3 mm.
Missä? Melko yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa. Tavataan mäntyjä kasvavista metsistä.
Muuta: Käyttää ravinnokseen männyn siemeniä. Talvehtii aikuisena kävyissä.

Yleisiä hyönteisiä

Tammi-helmikuu

1. Lumikorento (Boreus westwoodi)

2. Paperitoukka (Ctenolepisma longicaudata)

3. Ruostesiipi (Phragmatobia fuliginosa) - toukka

4. Vyöihrakuoriainen (Dermestes lardarius)

Klikkaa tästä päästäksesi sivun alkuun⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

Maalis-huhtikuu

5. Nokkosperhonen (Aglais urticae)

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠6. Sitruunaperhonen (Gonepteryx rhamni)

7. Seitsenpistepirkko (Coccinella septempunctata)

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠8. Metsäruutulude (Rhyparochromus pini)

9. Koiranputkilattakoi (Agonopterix heracliana)

10. Herukkaperhonen (Polygonia c-album)

11. Suruvaippa (Nymphalis antiopa)

12. Pensaskimalainen (Bombus pratorum)

13. Raitamaamehiläinen (Andrena clarkella)

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠14. Pajukkomaamehiläinen (Andrena vaga)

15. Kevätiskosmehiläinen (Colletes cunicularius)

16. Isokimalaiskärpänen (Bombylius major)

Klikkaa tästä päästäksesi sivun alkuun⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

Toukokuu

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠17. Kangasperhonen/vihernopsasiipi (Callophrys rubi)

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠18. Neitoperhonen (Aglais io)

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠19. Auroraperhonen (Anthocharis cardamines)

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠20. Paatsamasinisiipi (Celastrina argiolus)

21. Sinitoukohärkä (Meloe violaceus)

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠22. Verimaamehiläinen (Andrena haemorrhoa)

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠23. Rusomuurarimehiläinen (Osmia bicornis)

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠24. Peltokimalainen (Bombus pascuorum)

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠25. Pihamauriainen (Lasius niger)

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠26. Kenttäkiitäjäinen (Cicindela campestris)

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠27. Puistokiitäjäinen (Carabus nemoralis)

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠28. Idänlehtikuoriainen (Agelastica alni)

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠29. Lehtikantojäärä (Rhagium mordax)

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠30. Havukantojäärä (Rhagium inquisitor)

31. Kiiltomato (Lampyris noctiluca) - toukka

32. Punaselkähaiskiainen (Oiceoptoma thoracicum)

33. "Pohjantanhukärpänen" (Empis borealis)

34. Mäntylude (Chlorochroa pini)

Klikkaa tästä päästäksesi sivun alkuun⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

Kesäkuu

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠35. Metsämittari (Hypomecis atomaria)

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠36. Hohtomaamehiläinen (Andrena cineraria)

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠37. Tarhamehiläinen (Apis mellifera)

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠38. Kivikkokimalainen (Bombus lapidarius)

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠39. Marjalude (Dolycoris baccarum)

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠40. Verilude (Corizus hyoscyami)

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠41. Pallelude (Coreus marginatus)

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠42. Kultakuoriainen (Cetonia aurata)

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠43. Tukkimiehentäi (Hylobius abietis)

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠44. Tummasylkikuoriainen (Cantharis obscura)

45. Tuomenkehrääjäkoi (Yponomeuta evonymella) - toukka

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠46. Isosurviainen (Ephemera vulgata)

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠47. Metsähevosmuurahainen (Camponotus herculeanus)

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠48. Puna-ampiainen (Vespula rufa)

49. Ahopirkko (Psyllobora vigintiduopunctata)

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠50. Pikkuturkkilo (Nicrophorus vespilloides)

51. Kampaseppä (Ctenicera pectinicornis)

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠52. Kolokultiainen (Chrysis fulgida)

53. Viherpaksureisi (Oedemera virescens)

Klikkaa tästä päästäksesi sivun alkuun⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

Heinäkuu

54. Hevoskimalainen (Bombus veteranus)

55. Tesmaperhonen (Aphantopus hyperantus)

56. Lauhahiipijä (Thymelicus lineola)

57. Keisarinviitta (Argynnis paphia)

58. Kimalaiskuoriainen (Trichius fasciatus)

59. Pyjamalude (Graphosoma italicum)

60. Isopihtihäntä (Forficula auricularia)

61. Nelivyöjäärä (Leptura quadrifasciata)

62. Heinätöpökatti (Roeseliana roeselii)

63. Ampiaisvieras (Volucella pellucens)

64. Metsätorakka (Ectobius sylvestris)

65. Ukkonuijapistiäinen (Cimbex femoratus)

66. Sylkikaskas (Philaenus spumarius)

67. Niittymartikas (Lagria hirta)

68. Keltaperäluhtanen (Sericomyia silentis)

69. Rusokukkajäärä (Stictoleptura rubra)

70. Neidonkorento (Calopteryx virgo)